Yksi suurimmista huolista kanien kasvatuksessa on se, että kanejamme pääsisi karkuteille ja ne muodostaisivat (puoli)villin kanipopulaation luontoon. No, eräänä päivänä kun olin tyttäreni kanssa lähdössä kiireellä harrastuksiin, huomasin kauhukseni toisen ulkohäkkimme kaneista makoilevan väärällä puolella häkkiä! Kani makoili luumupuun alla selkä lähestymissuuntaani kohti ja pääsin ei-edes-niin-kovin-ninjamaisesti hiipimään sen taakse, kumartumaan ja iskemään käteni sen niskaan. Ote ei pitänyt kun kani säntäsi salamannopeasti karkuun, mutta se jäi parin metrin päähän, josta sen sai vaivatta poimittua syliin ja siirrettyä kanojen ulkohäkin toiseen osioon. Ehkä ainakaan tällä yksilöllä ei olisi luonnossa ollut selviytymismahdollisuuksia. Toinen kaneista sen sijaan oli kadonnut näkymättömiin ja soitin miehelleni, joka oli juuri töistä kotiin lähdössä, ja pyysin häntä kanijahtiin. Onneksi toinenkin karkulainen sitten löytyi kohtalaisen vaivattomasti ja me emme myöhästyneet kuin muutaman minuutin muskarista kanin perässä hiiviskelyn vuoksi.
Nämä kaverukset päättivät päivän ajan tutkiskella ympäristöä hieman kanatarhaa kauempana, mutta onneksi löytyivät ennen pimeän tuloa.
Kanit kaivelivat kesän ajan tunnelia keskellä kanahäkkiä olleeseen hiekkakasaan, joka oli joitain viikkoja aiemmin sortunut, ja kyseisen päivän aikana ne olivat siirtyneet kaivelemaan häkin sivua, kaivaen käytävän maan alle haudatun verkon ali vapauteen. Nopeaa toimintaa! Pohjaverkko toki olisi kaneilla hyvä, mutta toisaalta se tarkoittaisi aitauksen perustamista muualle ja kooltaan paljon pienempänä kuin nykyinen 25-30 neliötä. Kanahäkkiä kun ei voi pohjaverkolla korjata, sillä kanat tarvitsevat avointa maata kuopsutteluun ja kylpemiseen. Onneksi nämäkin kaniyksilöt jo kohta siirtyvät sisätiloihin ja uuden kanitarhan perustaminen jää sitten ensi kevään asiaksi. Siihen asti täytyy kantaa sylin täydeltä oksia, lehtiä, tuoreruokaa ja muuta ajankulua, ettei tarvetta karkailulle sitä ennen tule.
