Kanat

Heti muuttoa seuraavana keväänä laitoimme hihat heilumaan vanhassa autotallissa. Talkooporukan avustamina rakennuksen sisään kasattiin kanala ja rakennuksen taakse ensimmäinen osa katettua ulkotarhaa. Saimme rakennuksen juuri ja juuri valmiiksi kun kanatoimitus jo meille saapuikin: tuttu perheemme toi meille viisi kanaa ja kukon. Kanat ovat maatiaiskanoja, alhonkantaa, ja rekisteröinkin kanamme pian silloisen MTT:n (nykyisen Luken) maatiaiskanojen säilytysohjelmaan. Säilytysohjelman tarkoituksena on pitää alkuperäisiä suomalaisia maatiaiskantoja elinvoimaisina. Maatiaiskanojen parhaita puolia ovat ehdottomasti hyvät emo-ominaisuudet, sillä kanoilla on voimakas hautomis- ja poikastenhoitovietti, sekä myös kylmänkesto, sillä nämä kanat pärjäävät talvisin pieniä jaksoja, vaikka kanalan lämpötilat olisivat hyvin lähellä pakkasrajaa. Annamme kanoille mahdollisuuden myös ulkoilla läpi talven, ja mielellään ne ulos menevätkin vaikka pakkasta olisikin. Toki ulkoilujaksot ovat lyhyitä käyntejä ulkona, sillä jäätyneessä maassa ei pahemmin ole ruokaa kuopsuteltavaksi. Ainoastaan lumesta kanat eivät vaikuta pitävän, mutta lumisina päivinä lisäilen usein olkia lumen pinnalle, joiden päällä kanat mielellään tepastelevat. Vain kaikkein kylmimmillä pakkasilla pidän kanalan kulkuluukun suljettuna koko päivän, jotta kanalan sisälämpötila ei pääse laskemaan liian alas.

Alkuperäinen kanaparvemme nauttimassa herneenversoja ulkona lumisena talvipäivänä.

Ensimmäiset omien kanojen munat saimme herkuteltavaksi loppukesällä. Munat ovat hieman kaupan munia pienempiä, mutta sitäkin herkullisempia. Monipuolinen ruokavalio (joka sisältää kauran ja rehun lisäksi mm. kaikenlaisia ruuantähteitä aina perunankuorista uunilohen nahkoihin, kesällä päivittäisen sylillisen heinää, apilaa, voikukanlehtiä ym. luonnonkasveja, itse kasvatettuja juureksia sekä erilaisia hyönteisiä ja toukkia, joiden perässä kanat ulkona syöksyilevät mielellään) takaa sen, että munan keltuainen on hyvin voimakkaan värinen ja täyteläisen makuinen. Yksi maatiaiskana munii vuodessa noin 200 munaa, mikä takoittaa sitä, että munintakaudella se munii lähes munan päivässä, mutta päivän pituuden lyhentyessä sen annetaan talvella pitää luonnollinen munintatauko, jonka aikana se mm. sulkii. Käytännössä munintatauko tulee kanoille itsestään, kun kanalassa ei käytetä lisävalaistusta päivää pidentämään vaan kanalan valaistuksen annetaan noudattaa luonnollista päivän pituutta.

Kukin kana munii koko elämänsä samanvärisiä munia, mutta eri kanojen munat ovat keskenään eri värisiä. Myös kokoerot voivat olla huomattavat, sillä nuoret kanat munivat aluksi pienempiä munia.

Tämänhetkinen kanaparvemme sisältää neljä munivaa kanaa, nuoren kukon, joka on vasta oppinut kiekumaan, kolme kananuorikkoa, kuusi kukkonuorikkoa ja yhden tipun, jota epäilemme kukoksi. Tavoiteparvemme on 20 kanaa + 4-5 kukkoa, minkä mukaan kanala on mitoitettukin (sisällä tilantarve on neliömetri 2-3 eläintä kohti, orsitilaa vähintään 45 cm/eläin ja ulkotarhassa 2 neliömetriä yksilöä kohti). Parven on siis hyvä koostua kanaryhmistä, jotka sisältävät 4-5 kanaa ja yhden kukon. Toki kanat munivat myös ilman kukkoa, mutta parville on luontaista, että niissä on kukko. Kukon tehtävät on helposti nähtävissä kanoja seuraamalla: se johdattaa aamulla parven kanalasta ulkotarhaan, ilmoittaa kanoille ruuan löytymisestä, nostelee nokallaa ruokapalasia kanojen saataville, vahtii hyvin tarkkaavaisesti ympäristöä ja varoittaa parvea mahdollisista vaaroista (kuten ylilentävistä petolinnuista) ja tietysti ilmoittaa pitkin päivää kuuluvalla kiekumisella reviiristä. Liian suuri määrä kukkoja johtaa helposti tappeluihin sekä kanojen stressaantumiseen, kun kanaryhmien johtokukot eivät ehdi tarpeeksi vahtia etteivät ylimääräiset kukot pääse polkemaan kanoja. Meillä onkin tällä hetkellä rakenteilla kanalasta hieman sivummalle kukkola, johon ylimääräiset kukot on tarkoitus laittaa kasvamaan patakokoon. Saamme siis munien sivutuotteena myös pieniä määriä eettisesti kasvatettua lihaa.

Kanaemo poikasineen uuteen hautomalaatikkoon tutustumassa.

Kanat ovat helppohoitoisia kotieläimiä, joiden tilantarve on kohtuullinen ja ostoravinnon tarve sitä pienempi, mitä enemmän jaksaa nähdä vaivaa ruuantähteiden viemisessä ja luonnonravinnon keräämisessä. Ne ovat yllättävän kiehtovaa seurattavaa enkä ihmettele, miksi kotitarvekanoja on yhä useammalla. Kanojen hiekassa kylpemistä, kärpästen perässä säntäilyä ja maan kuopsuttelua voisi seurata vaikka tuntitolkulla, eikä omavaraisuus munien suhteen ole ollenkaan huono lisä tähän yhtälöön!